Oodista Dubrovnikin kautta Tavastialle.

Elämme tätä kirjoittaessani sunnuntaipäivää ja kesä Kalliossa on jo käsin kosketeltavissa.. Viime torstaina  teimme minun mittapuuni mukaan todellisen maratonipuhelun muusikko Anssti Tikanmäen kanssa: jutustelimme lähestulkoon tunnin verran , pääasiassa juuri tänään 28.4. toteutettavan Riku Nieminen & Juice Originals-kokoonpanon keikasta Tavastialla. Kyseisen puolen tunnin ohjelman pääset kuulemaan tästä.

Keskusta"kirjasto" Oodista on muotoutunut minulle paikka tavata haastateltaviani, oikeastaan ihan vahingossa, ja menneellä viikolla tapasinkin tuolla myös popartisti Impun, joka juurikin julkaisi debyyttisinglestään remix-EP:n  - I think your boyfriend is gay, se on vain yksi maailman olettamuksista.. Tämä juttutuokio kuullaan Lähiradiossa maanantaina 29.4. koo 20:30.

Kun tiistai koittaa, jo aamupäivästä Lähiradion aalloilla kuullaan kello 11 edesmenneen ystävämme ja toimittaja Jorma Elovaaran muistotilaisuus Dubrovnikista 23.4. ja sen voi kuunnella jo nyt myös täältä. Kiitos kovasti kaikille paikalla olleille. Puheita pidettiin ja musiikkia kuultiin.

Joku itkee jossakin.

Verotusta on taas vaalikentillä vatvottu ja erityisen mediaseksikäs aihe on tietenkin tuo kestosuosikki, eli turvapaikanhakijat ja ylipäätään maahanmuutto. Alkujaan olin kuvitellut että eräät kevään ilmitulleet seikat vanhustenhuollossa olisivat löytäneet tiensä ehdokkaiden keppihevosiksi, mutta eipä juurikaan: kyllä nyt ovat enemmän muodissa ilmaston muutos ja ulkomaalaisväki kuin vanhukset. En ole huolissani ainoastaan vanhuksista vaan myös vammaishoidosta, jossa huolet konkretisoituvat aivan samoin kuin ensin mainitussakin. KUKAAN ei saa joutua kokemaan hylätyksi tulemisen tunnetta  missään elämänsä vaiheessa, mutta sitä tapahtuu myös juuri nyt. Miten moni vanhus, vammainen tai vammaton itkee juuri nyt, kokien että hänet on jätetty oman onnensa nojaan, odottamaan että arkkumanu tulee sitten kun aika on, jos tulee silloinkaan.

Tarvitsemme kireämpiä rangaistuksia eritoten toisen terveyteen kajoavissa rikoksissa. Tai oikeastaan rohkeampia tuomareita käyttämään asteikon rankempaa päätä, signaaliksi että sellaista ei suvaita. Karrikoidusti sanoen, voidaan nykyiselään todeta oikeussalien ylläpitävän väkivallan kulttuuria. Politiikka ja vaalit ovat holtittomuuden sirkus.Yhdet kiljuvat kuin itkuiset pikkulaset että kaikki rajat on vedettävä kiinni ja sassiin, toiset taas syleilevät avomielisesti ja vaarallisesti koko maailmaa. Aina kun mennään äärilaitoihin, se on hyvin yksisilmäistä toimintaa, laukkaavia hevosia laput silmillä. Tässä, aivan kuin monessa muussakin asiassa, meidän kaikkien tulisi joskus vain istua alas ja tarkkailla. MInäkin yritän parhaani mukaan löyt'ää ytimen kaikesta siitä mitä muut minulle tarjoavat. Mutta minä pelkään sitä loppua. Makaanko yksin hoitokodissa johon kukaan ei koskaan tule tapaamaan minua? Entä autistinen tyttäreni? Hänellä elon päiviä varmaankin on vielä paljon enemmän edessään. Missä hän silloin on - ja itkeekö hän?

www.mistersuomi.fi

Väkisinmakuuta linnan pahnoilla

Ensikertalainen istuu poikkeuksetta tuomiostaan puolet. Harvalle tulee mieleen että sama henkilö voi olla lain edessä ensikertalainen useamman kerran, asiassa kun on eräänlainen kolmen vuoden "suoja-aika".  Esimerkiksi: ensikertalaisena taposta tuomittu saattaa vapautua neljän vuoden kuluttua ja mikäli hän pysyttelee tämän jälkeen kolmen vuoden verran kaidalla tiellä, hänet seuraavan tapon yhteydessä tuomitaan jälleen ensikertalaisena ja tämä vapautunee taas neljän vuoden kuluttua. Näin karrikoidusti ajatellen, sitä sopii tappaa seitsemän vuoden välein, ellei sen enempiä välitä linnassa lusia.

Ensikertalaisuuden uusiutuminen on omituinen asia jota ei tulisi olla, mutta on rikoslaissa isompiakin ihmeitä. Tai tarkemmin, useimmiten vika ei ole laissa vaan sen tulkinnassa. Tavalla tai toisella fyysisen koskemattomuuden rikkomisessa, niin väkivallan kuin seksuaalisen pakottamisenkaan osalta ei tulisi lievää rangaistusta ollakaan, sitä alapäätä kun tunnutaan käyttävän aivan yleiskäytäntönä. Onhan tässä aivan viime aikoinakin erään hyvin maltillisen miedon raiskaustuomionperusteluissa mainittu että vankila olisi haitannut miehen sosiaalista selviytymistä - näin oikeus päätyi antamaan Pohjois-Karjalassa lapsen raiskauksesta ehdollisen tuomion.

Tapasin taannoin tutun nuoruusvuosilta. Miekkonen kertoi vapautuneensa juuri vankilasta, oli pahoinpidellyt jonkun sairaalaan - muuta hän ei oikeastaan sanonut, kuin että onneksi tuli lyhyt tuomio, itse uhrista hän ei maininnut sanaakaan. Niin se on, jotkut ihmiset eivät vain välitä: ei heitä jarruta mikään muu kuin tieto siitä että teolla olisi todellisia seurauksia hänelle itselleen. On kamalaa että joukossamme on henkilöitä joita on pakko suitsia, mutta jotkut meistä ovat tunne-elämältään vammaisia, tai sitten heiltä ovat vain aivot ja ahteri vaihtaneet paikkoja. Nämä viimeiset lauseet tuntuvat sopivan myös moniin oikeudenpalvelijoihin...