Lomailua edessä.

Suomessa ei etelärannikolla lunta ole juuri tavattu, joten olen siirtynyt Tallinnan valkoisesta aineesta nauttimaan - puhun edelleen lumesta. Työntekoa olen vähentänyt radikaalisti, juurikin siksi että minulla olisi mahdollisuus rauhoittua. Loppukesästä olin palamassa täysin loppuun, ymmärsin sen täysin vasta jälkikäteen. Henkilökohtainen elämä rysähti päin seinää ja jäin yksin. Kaiken surun keskellä ei välittänyt enää tehdä kuin välttämättömimmät asiat ja se "pakkolepo" taisi pelastaa minut: vaikka suru on läsnä, minulla ei ole mitään tarvetta enää ylikuormittaa itseäni. 

Näkyvin, tai siis kuuluvin, asia ensi tammikuun loppupuolella töitä jatkaessani on haastatteluiden selkeä rajautuminen - musiikkijutut on nyt tehty, enkä niitä lähitulevaisuudessa tule tekemään, muutoin kuin jos itselläni on jollakin tavoin " oma lehmä ojassa". Eli lahjonta saattaa onnistua. Syynä juuri musiikin karsiutumiselle on yksinkertaisesti se että niiden juttujen tekeminen on tavattoman tylsää: tyyppien nimet vain vaihtuvat mutta periaatteessa tarinat noudattavat samaa kaavaa. Kake oli tehnyt sävellyksen ja vei sen Perse-Reiskalle, joka teki tekstin. Sitten mentiin muiden tyyppien kanssa treenikämpälle pistämään vähän lihaa luiden päälle etc. Studiossakin kaikilla on tuntunut olevan ihan yhtä tuikitavallista, tai jotkut tietysti eivät edes näe toisiaan vaan lähettelevät ääniraitoja pitkin Suomi-neidon verkkoja.

Mutta kuten mainittua, nyt pidetään lomaa pitkälti tammikuun puolenvälin yli. Tässäkin välillä syntyvät kyllä mm. Viikonvaihteeksi-lähetykset, mutta niistäkin osa rakentuu Nokia T20-tabletilla ja Zoom H5:llä selällään maaten sohvalla Narva maanteen varrella.  Uudet tautirajoitukset tosin tulevat vaikuttamaan myös liikkumiseen Suomenlahden yli ja piakkoin liikenteessä vaadittaneen negatiivinen testitulos,48 tunnin sisällä paattiin pyrkimisestä, eli sitä voi jäädä jumiin jommalle kummalle puolelle. Tästä lauseesta tuli mielleyhtymä ,"tuonpuoleiseen",: siitä en vielä mitään tiedä, mutta "tämänpuoleiseen" ei ainakaan kukaan ole ikuisiksi ajoiksi jäänyt.

Marraskuun ensimmäinen viikko.

 Olemme siirtyneet marraskuuhun ja pimeys sen kuin lisääntyy, mukavaa, minähän tunnetusti olen pimeästä ja viileästä pitävä. Tai, noh, kyllä sitä lumen valkovaippaa kovasti kaipaan ja kyllä  mielessä onkin ihan vakavastikin ollut muutto hieman ylemmäksi: paljoahan ei tarvitse maantieteellisesti siirtyä saadakseen nauttia oikeasta talvesta, siihenhän piisaa jo parikinkymmentä kilometriä. Viime raporttini jälkeen olen ehtinyt jututtamaan ihmisiä niin kirjamessuilla, kahviloissa kuin treenikämpilläkin. Muutama päivä sitten minulla oli ilo ja kunnia tavata pitkän linjan blues-rockleidi Tarja Kujanpää, jonka kanssa turinoimme viimeisistä 35 vuodesta ja eritoten uudesta Raivokas rakkaus-levystä.

Viaporin kekriä vietetään jälleen tulevana lauantaina ja sinne on tarkoitus mennä. Reissu on yhdistetty paketti työtä ja huvia, eikä näitä kahta oikein aina voi toisistaan erottaakaan. Luvassa on eittämättä hienoja hetkiä ja ohjelmaa, ihmisistä puhumattakaan: on tuttua ja tuntematonta. Tässä kohden on jälleen sanottava kiitos Viikonvaihteeksi-ohjelman kuulijoille sekä erilaisille tapahtumajärjestäjille, jotka kummatkin omalla tiedottamisellaan pitävät  tämän perjantaiaamupäivien paketin viraalina.

Kahvia, jazzia ja koronaa.

 Hyvät ihmiset, edellisestä kirjoituksestani onkin jo aikaa, mennään melkein juhannukseen. Ja miksipä ei olisi aikaa, eipä tässä maailmassa ole mitään mainittavaa tapahtunut: ihmiset tappavat toisiaan maailmalla ja korona puhuttaa. Vai puhuttaako enää edes? Aihe ei ole enää kaikkien rohtuneilla huulilla. Viime viikonloppuna Tallinnassa havaitsin että käytännössä suomalaiset tunnisti siitä että heillä oli maskit, paikallisilla taas ei. Mutta ravintolakäytäntö oli kaikkialla selkeä: koronatodistus oli oltava mukana mikäli mieli ulos syömään. Täällä meillä ei kyseiselle tositteelle oikein ole löydetty mitään käyttöä vaikka se kaikkien tulostettavissa onkin, hupaisaa. Ystäväni kaivoi paperinsa sujuvasti joka kerta esille mutta minä en ikinä omiani meinannut löytää uuden Noose & Monkey-takkini taskuista, vaikka niitä pyöri siellä peräti kolme kappaletta.

Kotisivuilleni on tasaiseen tahtiin ilmaantunut erilaisia haastatteluja ja viimeisimpänä tänään Teatteri Kvartetin muutaman henkilön haastattelu juuri ensi-illan kynnyksellä. Kahvia ja jazzia starttaa juuri tänään Lepsämän kylätalolla.

Kahvia ja jazzia on Teatteri Kvartetin kertomus ystävyydestä, kohtaamisista ja yksinäisyyden pelosta. Mikä kantaa, kun maa uhkaa sortua jalkojen alla? Kaksituntisen näytelmän ensi-ilta on 8. lokakuuta Lepsämän kylätalolla ja näiltä tiimoin Lähiradiolle saapuivat vieraisille toimittaja-kirjailija Helen Partti, pianisti Esa Sjöblom sekä näyttelijät Juha Mäkinen ja Kari Storckovius.

Luota elämään, näytelmä sanoo, luota kanssaihmisiin.

Käsikirjoitus: Helen Partti ja työryhmä
Ohjaus: Iiris Mäkelä
Rooleissa: Ville Kettunen, Juha Mäkinen, Jonna Salanto, Esa Sjöblom ja Kari Storckovius.

Esitykset:
Pe 8.10 klo 19 Ensi-ilta
Su 10.10 klo 15
Ke 13.10 klo 19
Pe 15.10 klo 19
La 16.10 klo 15
Su 17.10 klo 15
Ke 20.10 klo 19
La 23.10 klo 15

www.facebook.com/TeatteriKvartetti
www.instagram.com/teatteri_kvartetti

www.mistersuomi.fi

Juhannuksen jälkimainingit.

Ai hemmetti kun sattuu niskaan. Olen päättänyt että sekin on helteen syy.  Ja miksei olisi? Tämä ihmistä riuduttava sää saa ainakin mitä oudompia tuuletuskapineita kaupustelevat helppoheikit liikkeelle ja nyt he lähestulkoon sulassa sovussa käyvät vaatimattomaan kulkijaan kiinni yhdessä mm. Lääkärit ilman rajoja-järjestön käsikassaroiden kanssa.  Taivallahden kesäteatterihan siirtyi Kivinokkaan ja näin ollen se on nyt Kivinokan kesäteatteri: UPPO-NALLE pyörii parhaillaan ja kävinkin taannoin vierailulla Kulosaaren kartanon takana. Visiitistä löytyy tallenne Soundcloudista.

 

 Lähiradio viettää nyt kesälomaa, siten että 12. heinäkuuta palautetaan ns. tavallinen ohjelmakartta, vaikkakin pitkälti elokuuhun mennäänkin pääsääntöisesti uusinnoilla. Juttuja kyllä teen tänäkin aikana ja nämä päätyvät sivuilleni www.mistersuomi.fi, mutta jotakin näistä kuullaan varmasti syksyn mittaan myös radiotaajuuksilla. Kesäinen Helsinki on monin tavoin jälleen voimissaan ja yhtenä esimerkkinä tästä ovat monituiset saaristoristeilyt. Tässä hessa onkin kuva jossa  JT-linen M/s Vispilä  on juuri lähdössä juhannusaaton risteilylle. Etsivä löytää niin lyhyempiä kuin pidempiäkin reissuja, eivätkä niiden hinnatkaan päätä huimaa. Mutta, kuten wanha kansa tapasi sanoa: syökää shortsinne, meikä on nyt lomalla!

Kaatumista pitää välttää.

Silmät avattuani ensimmäinen näkymä ikkunaruudussa oli tangossa tyynellä säällä lekotteleva Suomen lippu. Tällä kertaa se on aivan ylhäällä, eli kukaan ei siis ole kuollut. Ei kun, onpas. Kaatuneiden muistopäivä. Jälleen kerran näitä kummallisia kiertoilmauksia kuolemalle. Lapsena minulle kerrottiin useammastakin ihmisestä jotka olivat "kaatuneet sodassa". Aihe ja asia vaikuttivat olleen sen verran vakavia etten kehdannut kysellä sen enempää: ymmärsin vain että sodassa ei saa kaatua, sillä on jotain vakavia seurauksia. Ehkä siellä taistelukentällä juostaan niin tiiviinä ryhmänä että kompastuessa ja kaatuessa jää pahasti muiden jalkoihin.
 

Olin tuolloin itseasiassa oivaltanut elämästä jotain tärkeää, vaikka en sitä tuolloin itse tiennytkään. Se sotatanner on ihmisen elämä. Yksi on siinä sodassa hurmiolla mukana, vyötäisillään niin paljon aseistusta että se haittaa liikkumista,  mutta toisiella mukanaan on vain se välttämättömin joka on ollut pakko ottaa matkaan. Jos heiltä kysytään miksi he ovat siellä, esiin nousee velvollisuus. Tämä käsite tietenkin täytyy tulkita eri lailla eri ihmisten kohdalla: Perse-Reiska ajattelee että hänet on velvoitettu eli pakotettu tähän julmaan tanssiin, Raaka.Raunoa ajaa eteenpäin velvollisuudentunne suorittaa annettu tehtävä. Mutta ei saa kompastua, silloin takaa tulevat suuret saappaat juoksevat ylitsesi.

 Tämä yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi alkujaan komeasti nimetty päivä on siis nyt. Vanha nimi tokikin loisi nykyään sangen paljon hämmennystä alkuosansa perusteella, yksimielisyys kun on hyvin harvinaista, joskaan se ei ole itseisarvo ollut ennenkään. Tässä kohden vääjäämättä on otettava esiin Metsäkaartilaiset, eli Käpykaartilaiset. Tänä päivänä heitä kutsuttaneen tätä samaa ajatusleikkiä jatkaen syrjäytyneiksi.  Seuraavan kerran lippu virallisesti nostetaankin salkoon 4. kesäkuuta, Puolustusvoimain lippujuhlana, yritetään olla kaatumatta sinne saakka.

Sika on irti ja vappu koittaa.

Sataa lunta, paistaa aurinko, sataa vettä, paistaa aurinko.... Tätähän nämä ovat olleet tässä viime aikoina säät, niin että tunnin sisään on saattanut saada nämä kaikki ilmiöt. Hauskaahan se on, kunhan vain osaa varautua asiaan - sää on pukeutumiskysymys, kuten urheilutoimittajamme Max Kalba toisinaan toteaa. Soundcloudiin on taas tuloillaan monenlaista: ensi viikolla ainakin tuore stadiluotsi Lotta Jäättelä kertoilee miten uuteen työhönsä päätyi ja mitä siltä odottaa sekä  ensisinkkunsa julkaissut Söpönassut niin ikään tuli tavattua - tai oikeastaan vain kaksi Söpönassua, Kaisla ja Noora olivat kanssani Tikkurilassa kahvilassa nimeltään Bla Bla Bla, yhteensä ryhmässä vaikuttaa viisi henkilöä. Mutta nyt "sika on irti".

Erilaiset äänitallenteet ovat nyt myös helpommin tilattavissa RSS-syötteenä, tästä on huomauteltu että tuolta(kin) osin asiat ovat hieman retuperällä, yritän oikaista paatin kurssia tältä osin. Vappu kolkuttelee kulmilla joten eiköhän seuraavissa fiideissä myös simantuoksua ole tarjolla. Mikäli jollakin on vuodenaikaan tai johonkin muuhun liittyviä traditioita joita tahtoisi jakaa, sopii ottaa yhteyttä:  minä saavun erittäin mielelläni höpisemään yhtälailla perheen perinteistä, kevätviinin korkkaamisesta omassa vakiopusikossa kuin lähestulkoon mistä vain johon tutustuessa ei tarvitse pelätä linnareissua.

Kuoleman ajattelu on vapauden ajattelua.

 Kuoleman ajattelu on vapauden ajattelua. Kun on oppinut kuolemaan, ei osaa enää palvella. Tuon ajatelman luin jostakin jo vuosia ja taas vuosia sitten. Tuo askarrutti minua jo silloin, sillä olen kokenut kiinnostusta kuolemaan niin kauan kuin muistan ja useammankin kerran matkani varrella olen maininnut odottavani mielenkiinnolla miltä tuntuu kun oma henki pakenee. Omaan kuolemaani olen siis varautunut varovaisella innokkuudella, mutta nuorempana en niinkään pohtinut muiden poistumisen vaikutuksia omaan elämääni, surun lisäksi. Yllättäen aloin tiedostamaan sen, että ystävien ja ennen kaikkea sukulaisten poismenon myötä me itsekin katoamme pala palalta, historiallisesti. 

 

Viimeistään äitini menehtyminen muutama vuosi sitten nosti esiin voimakkaan tietoisuuden siitä että minulla ei ole menneisyyttä kuin ainoastaan omassa mielessäni: Enää ei ole lisäkseni muita jotka tietävät minun kulkeneen tiettyinä aikakausina tiettyjä kujia, puhuneen ja käyttäytyneen jollakin erityisellä tavalla tai muista miltä minä näytin "mopohatussani" - kukaan ei edes tiedä koko "mopohattua". Maailmassa ei myöskään ole yhtään ihmistä jolta voisin hakea tukea asoiden yksityiskohtien muistelemiseen tai niiden tarkentamseen. Kukaan ei voi vahvistaa juuri minkään koskaan tapahtuneen koska historiallani ei ole todistajia: vodaan siis sanoa että minulla ei ole menneisyyttä. Hirvittävä elämisen vaiva eikä koko asialla ole edes todistajia, eikä sitä ihan itsensä takia vain viitsisi eleskellä. Olenkin oikeastaan siirtynyt siihen kuolemanodotteluvaiheeseen, sillä ei minulla juuri parempaakaan tekemistä ole. Tietenkin samalla teen monenlaisia asioita, sillä asioiden odottelu vain jouten istuen saa ajan entisestäänkin matelevammaksi.

Viikko 10 ja naistenpäivä.

Rakas päiväkirja! Tänään on naistenpäivä  ja kirjoitan puhelimella tätä päivitystä, ensimmäistä kertaa. Sen vuoksi saattaa syntyä moniakin virheitä mutta se ei liene niin tärkeää, eihän näitä kukaan eksy lukemaan. Se on pelkästään positiivista niin saan rauhassa vaatia natseja ja neekereitä pois Suomesta - ei kun maailmasta. 

Yllä oleva teos on tribuutti edesmenneille suomalaisille graffititaiteilijoille Riskille ja Astronille.

OsGemeos, maailman tunnetuimpia graffititaiteilijoita, sekä helsinkiläinen EGS loivat tämän teoksen vuonna 2017 ja se löytyy Baanalta Arkadiankadun tunnelista.

Eli ulkoilua olen myös armaan puolisoni keralla harrastanut ja nähnyt muun muassa monenlaista katutaidetta.

Soundcloudissa on jälleen uusia asioita, uusimpana  Elifantree-yhtyeen Paulin ja Annin haastattelu, joka tehtiin vierailullani Untuvaistentiellä pariskunnan kotona. Tässä olen myös tutustunut stadiluotsi Jarkko Laaksoseen jonka kanssa jälleen puhelimme monista mielenkiintoisista asioista viime viikolla. Tämä kuullaan Kaupunginosaradiossa tällä viikolla ja toki se myös nettiin päätyy.

Radiolla on viikonlopun aikana melkoinen kaaos, tila on tuolloin elokuvan kuvauspaikkana, tästä enemmän mainintoja myöhemmin, mutta jokatapauksessa tila kokee hetkellisesti suuria muutoksia.

Uusia ohjelmia, uusia ohjelmapaikkoja.

 Helmikuu alkoi ja se toi Lähiradiollekin muassaan monia uudistuksia. Ohjelmakartassa moni vanha tuttu lähetys siirtyi uudelle paikalle ja onhan alkuvuosi tuonut myös uusia tekijöitä aalloille. Omalta kohdaltani merkityksekäs on ehdottomasti Kaupunginosaradion alkavat tuulet. Juuri tänään kävin tapaamassa stadiluotsi Jarkko Laaksosta Aleksanterinkadulla ja löysimme hetimiten yhteisen sävelen ja  tavat joilla alamme rakentamaan yhteistyötämme. Parikymmenminuuttinen haastattelu tuosta tapaamisesta tulee Souncloud-sivulleni muutaman päivän sisään. Istuimme jupisemassa upean takan äärellä, olkoonkin että sitä ei saa käyttää.

Tänään aloitti myös Maanantai-klubi ravintola Oivasta. Tämä mielenkiintoinen asiapitoinen juttuhetki tehdään kerran kuussa siten että se tallennetaan Oivassa kolmannella linjalla iltapäivällä ja ajetaan ulos taajuudeltamme samaisena iltana kello 19 - tämä siis aina kuun ensimmäisenä maanantaina, uusinta tulee loppuviikosta.

Kiitos myös monituisista vinkeistä ja ideoista joita olen saanut perjantain Viikonvaihteeksi-lähetyksiin. Lähettäkää edelleen postia :)

Lunta tulvillaan on raikas talvisää, sää ja mää.