Kuoleman ajattelu on vapauden ajattelua.

 Kuoleman ajattelu on vapauden ajattelua. Kun on oppinut kuolemaan, ei osaa enää palvella. Tuon ajatelman luin jostakin jo vuosia ja taas vuosia sitten. Tuo askarrutti minua jo silloin, sillä olen kokenut kiinnostusta kuolemaan niin kauan kuin muistan ja useammankin kerran matkani varrella olen maininnut odottavani mielenkiinnolla miltä tuntuu kun oma henki pakenee. Omaan kuolemaani olen siis varautunut varovaisella innokkuudella, mutta nuorempana en niinkään pohtinut muiden poistumisen vaikutuksia omaan elämääni, surun lisäksi. Yllättäen aloin tiedostamaan sen, että ystävien ja ennen kaikkea sukulaisten poismenon myötä me itsekin katoamme pala palalta, historiallisesti. 

 

Viimeistään äitini menehtyminen muutama vuosi sitten nosti esiin voimakkaan tietoisuuden siitä että minulla ei ole menneisyyttä kuin ainoastaan omassa mielessäni: Enää ei ole lisäkseni muita jotka tietävät minun kulkeneen tiettyinä aikakausina tiettyjä kujia, puhuneen ja käyttäytyneen jollakin erityisellä tavalla tai muista miltä minä näytin "mopohatussani" - kukaan ei edes tiedä koko "mopohattua". Maailmassa ei myöskään ole yhtään ihmistä jolta voisin hakea tukea asoiden yksityiskohtien muistelemiseen tai niiden tarkentamseen. Kukaan ei voi vahvistaa juuri minkään koskaan tapahtuneen koska historiallani ei ole todistajia: vodaan siis sanoa että minulla ei ole menneisyyttä. Hirvittävä elämisen vaiva eikä koko asialla ole edes todistajia, eikä sitä ihan itsensä takia vain viitsisi eleskellä. Olenkin oikeastaan siirtynyt siihen kuolemanodotteluvaiheeseen, sillä ei minulla juuri parempaakaan tekemistä ole. Tietenkin samalla teen monenlaisia asioita, sillä asioiden odottelu vain jouten istuen saa ajan entisestäänkin matelevammaksi.

Viikko 10 ja naistenpäivä.

Rakas päiväkirja! Tänään on naistenpäivä  ja kirjoitan puhelimella tätä päivitystä, ensimmäistä kertaa. Sen vuoksi saattaa syntyä moniakin virheitä mutta se ei liene niin tärkeää, eihän näitä kukaan eksy lukemaan. Se on pelkästään positiivista niin saan rauhassa vaatia natseja ja neekereitä pois Suomesta - ei kun maailmasta. 

Yllä oleva teos on tribuutti edesmenneille suomalaisille graffititaiteilijoille Riskille ja Astronille.

OsGemeos, maailman tunnetuimpia graffititaiteilijoita, sekä helsinkiläinen EGS loivat tämän teoksen vuonna 2017 ja se löytyy Baanalta Arkadiankadun tunnelista.

Eli ulkoilua olen myös armaan puolisoni keralla harrastanut ja nähnyt muun muassa monenlaista katutaidetta.

Soundcloudissa on jälleen uusia asioita, uusimpana  Elifantree-yhtyeen Paulin ja Annin haastattelu, joka tehtiin vierailullani Untuvaistentiellä pariskunnan kotona. Tässä olen myös tutustunut stadiluotsi Jarkko Laaksoseen jonka kanssa jälleen puhelimme monista mielenkiintoisista asioista viime viikolla. Tämä kuullaan Kaupunginosaradiossa tällä viikolla ja toki se myös nettiin päätyy.

Radiolla on viikonlopun aikana melkoinen kaaos, tila on tuolloin elokuvan kuvauspaikkana, tästä enemmän mainintoja myöhemmin, mutta jokatapauksessa tila kokee hetkellisesti suuria muutoksia.