sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Valkolakkiseksuaalisuutta ilmassa.



Sitä oli nyt joku piruparka pahastunut kun vanha kunnon valkolakki löytyi Stockmannin sivuilta ainoastaan miesten puolelta ja tavaratalo tietenkin nykyaikaisena puljuna asiaankuuluvasti tätä kömmähdystä pahoitteli.  Verkkokaupan johtajan mukaan tähän on syynä  kategorisointimalli ja asia otetaan korjauslistalle.  

"Lukiolaisista naisia on nykyään jo reilusti yli puolet. Samanlaista valkolakkia käyttävät kaikki sukupuolet." (Iltalehti) - KAIKKI sukupuolet. Mitä mahtanee tapahtua sinä päivänä kun nämä nykyään väitetyt muut sukupuolet vielä iskevät lusikkansa soppaan ja alkavat vaatimaan itsellensä omia ylioppilaslakkiosastojaan, vielä ollaan helpoilla vesillä.

Olen jo tovin odottanut, milloin heteroseksuaalisuus määritellään uudelleen, nykyiselläänhän se pyyhkii persusta monellakin suuntaumuksella. Jos esimerkiksi polyseksuaalisuudessa mielenkiinto kohdistuu "moneen sukupuoleen", ei voida ilman ristiriitaa määritellä heteroseksuaalisuutta siten että henkilö on mieltynyt "vastakkaiseen sukupuoleen".