perjantai 28. joulukuuta 2018

Lähettimen etuaste kärähti Metsälässä.

No nyt otti ohraleipä! Mainion väliviikon loppusuoralla Metsälässä sijaitsevan lähettimemme etuaste ilmeisimmin sanoi itsensä ainakin osittain irti. Perjantaista noin klo 17 alkaen lähetys oli jonkin aikaa kokonaan poikki mutta nyt on saatu aikaan jonkinlainen kuuluvuus. Fakta nyt kuitenkin on että masiina menee vaihtoon, tosin vasta ensi vuoden puolella, tässä kun kaikki tahot enemmän tai vähemmän juuri pyhiä pitelevät. Päätoimittajamme Seppo Julin jo suunnitteli uuden ja tehokkaamman lähettimen hankintaa, tulevaisuudessa lähetysalueemme siis tullee laajenemaan - mutta hoidetaan nyt kuitenkin kuuluvuus ensin kondikseen tässä nykyisellä reviirillä.

Edit: Ennen iltaysiä käyttöön saatiin jo varalähetin ja lähetys on taas normaali. Viallinen tuuletin oli uuvuttanut päälaitteen.



torstai 27. joulukuuta 2018

Arki on täällä taas, hetken.

Elovaara oli vielä lukemassa aamu-uutisia kun kipitin ovesta sisään kengät märkinä, se siitä lumesta, sohjo oli tullut tilalle. Ihmettelinkin jo kotona miksi  aamun ohjelmisto oli lähtenyt käyntiin minuuttitolkulla myöhässä vaikka olin koko prosessin ajastanut automaattisesti tapahtuvaksi. Kävi ilmi etten koko ajastusta ollut edes tehnyt, joten Dickey itse omin pikku kätösin oli päivän startannut.

Joulun taistojen jälkeen kaikki väki nukkuu, sen huomasi selkeästi lukiessani eri foorumeiden tarjoamia menovinkkejä "Lähiradion aamussa" klo 9:00-10:00. Huominen perjantai ei tältä osin näytä yhtään menorikkaammalta, eli myös huomenaamulla lähinnä joudun toteamaan että kyllä se siitä uutta vuotta kohden taas villiintyy. Näitä ajatuksia pidemmälle en juurikaan ennättänyt kun jo hongankolistaja Toni Rönnberg rytisi ovesta sisään ja valitteli kärsivänsä joulukrapulasta: poloinen oli neljän päivän ajan ahtanut itseensä niin paljon makeita herkkuja että nyt olivat vieroitusoireet ovella. Poika pisti mikroon jotain pöperöä lämpenemään ja sulkeutui dramaattisesti valittaen kolmosstudioon, hänellä kun oli koko nelituntisen iltaohjelman nauhoitus edessään - kiirettä pukkasi, kiirettä pukkasi.

Perjantain "Jätenauhaa ja suoraa puhetta" (klo 14) menee muuten huomenna rikosten maailmassa: puoleen tuntiin on koottu kuluneen vuoden oudoimpia rikoksia ja näistä puhuttaessa on toki mainittava mm. sarjakakkaaja. Stay tuned.

Niin, Lähiradion aamu siis to ja pe klo 9, astu laivaan.

tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulupäivä Lähiradiolla.

Arvoisa lukija, terveisiä täältä Helsingin Lähiradiolta, osoitteesta Hämeentie 32. Tätä kirjoittaessa elämme  joulupäivää. Saavuin toimipisteellemme jo hyvissä ajoin, jotta myös tänäänkin Turun radio Robin Hoodista saapuvat iskelmämusiikit, tänään hyvin jouluhenkisesti, lähtevät ajoissa soimaan. Tuossa itse playlistiä kasatessa samalla valmistauduin vähitellen myöskin keskipäivän kaksituntiseen jouluteemaspesiaaliin jossa oli yhdistelmä niin liveä kuin tallennettakin. Jälkimmäinen osuus koostui kahdesta asiasta:




KALLION JOULURAUHAN JULISTUS 21.12.2018

Joulurauha julistettiin Kallioon Karhupuistossa perjantaina 21.12.2018 klo 18:00.Julistuksen luki Kallion kirjaston uusi johtaja Erna Marttila, joka samalla näin esittäytyi kalliolaisille. Varmemmaksi vakuudeksi tekstin bamlas vielä stadiksi kirjailija Torsti Lehtinen.Lopuksi laulettiin yhdessä Finlandia-hymni.






TYÖLÄISÄIDIN KUKITUS 23.12.2018

Joulun aatonaattona 2018 Stadin slangi ry jalkautui aurinkoisessa pikkupakkasessa viemään kukkia työläisäidin patsaalle, Sturenkadun ja Läntisen Brahenkadun kulmaan. Myös laulu raikui väistyvän puheenjohtajan, Harri Saksalan, johdolla ja tarnoitakin kerrottiin.




Myös paljon muuta ohjelmamateriaalia löytyy Soundcloudista.




Blogit ovat allekirjoittaneelle säilyneet tähän mennessä vieraana asiana mutta useamman tahon kyselyn tuloksena totesin että ehkä olisi hyvinkin perusteltua ryhtyä hieman valottamaan Lähiradion arkipäivää ja sitä kautta saada niin palautetta kuin toiveitakin.. Kanavammehan täytti juuri 30 vuotta ja matka jatkuu. Ensi vuosi tuo myös uusia tuulia ja niihin suorastaan toivon myös kuulijoidemme vaikuttavan.






Jouluterveisin

Jarmo Suomi