Politiikka on paljolti mielipidevaikuttamista. Pyrimme saamaan muut osapuolet näkemään asiat omalta näkökannaltamme ja toisinaan onnistumme siinä paremmin ja toisinaan huonommin. Kuulostaako omituisen tutulta? Sitä samaahan ovat meidän jokapäiväiset, hyvinkin arkiset kontaktitkin: politiikka on arkea ja arki politiikkaa. Näistä viimeksi mainitussa totutusti on käytetty hieman toisenlaista kieliasua, joka on ollut omiaan luomaan päätöksenteon ylle jotenkin ylevän, tai kuten joku sanoisi, tekoylevän tunnelman. Yhtä kaikki, tärkeintä ei ole matka vaan päämäärä. Aivan viime aikoina on ollut kovastikin esillä sattuneista syistä vanhushoito, eräs hoitolaitos kun sangen negatiivisissa merkeissä nosti päätään. Hyvää asiassa on se että elämämme loppumetrit eivät kovin paljoa tapetilla keskusteluissa ole olleet, enkä usko että tämän alkukiihkon ja eduskuntavaalien jälkeen enää onkaan - ihminen kun on kovin unohtavainen, etenkin silloin jos pitäisi alkaa miettimään tulevaa, omaa pois menoaan. Tai, siis KUOLEMAA. Toistanko? KUOLEMAA. Me niin pidämme kovasti elämisestä, emmekä halua vaineeseen vaipumisen ja ehkäpä sen pitkällisenkin odottelun olevan sen osana.
Olemmekin lanseeranneet monenlaisia kiertoilmauksia: nukkua pois, mennä taivaaseen, vaihtaa hiippakuntaa, päästää kylmä pieru... Jatkanko? Osa näistä on pehmentäviä, jotkut taas pyrkivät naurattamaan. Niin tai näin, tämä asia on jokaiselle edessään. Kuten vaarini sanoi, ei tänne kukaan ole jäänyt. Jokaisella tätäkin kirjoitustani lukevalla on asian suhteen oma lehmä ojassa, tietenkin myös minulla. En mene tässä yksityisiin enkä sen enempää kunnallisiinkaan hoitotahoihin, vaan siihen yksinkertaiseen seikkaan, että hyvää kuolemaa ei taida ollakaan: paitsi silloin kun se tapahtuu kotosalla lempinojatuolissa, juuri kun rakas ystävä on lähtenyt kahvivierailulta. Tällainen mielenmaisema ei tietenkään voi toteutua ilman välittämistä. Muistattehan sen oudon tunnetilan Meidän on välitettävä edes niin paljon, että mietimme rakenteellisia muutoksia, jotka taloudellisesti mahdollistaisivat sukulaisen jäämisen kotiin ja elämään tuon matkansa illassa olevan ihmisen keralla, vielä hetken. No, eivät kaikki kykene kotonaan asumaan, eivät toki, terveydentila voi olla hyvinkin huono. Tämä kotien inhimillisyys kuitenkin poistaisi painetta myös laitoshoidon puolelta ja näin olosuhteita silläkin saralla olisi mahdollisuus pehmentää - erityisesti jos palaamme tämän tekstin alkuasetelmaan, jossa mainitsin politiikan mielipidevaikuttamisen: on myönnettävä että tarvitaan monenlaista asennemuutosta myös siihen, että osaamme arvostaa ja muistaa vanhuksiamme, nykyisin kun siellä palvelutalossa tupataan käymään kerran vuodessa ja oikein pikaisesti, eikä sitä taaskaan muistettu henkilökunnaltakaan kysyä että miten asuminen on sujunut. Jos sitten jo ensi vuonna.
Seuraavaksi: Asunnottomuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti