Poliisi likvidoi kansallislinnun.

Maassamme poliisi on ottanut arvioitavakseen myös eläinlääketieteelliset seikat ja päättää nykyisellään myös saako rauhoitettu kansallislintumme elää, kysymättä lainkaan asiantuntijan lausuntoa asiaan. Laulujoutsenia tavataan pohjoisempana suhteellisen harvoin, mutta ihmekös tuo jos sikäläinen virkaatekevä pistää jokaisen maisemiin eksyvän lihoiksi ja kukaties pataan. Kuula kalloon, eläinsuojelullisiin seikkoihin vedoten.

Ystävät, muistattehan näyttää kadulla kulkiessanne oikein hyväkuntoisilta? Ja vältättehän kaikkea, jonka voidaan arvella aiheuttavan edes teoriassa vaaraa liikenteelle? Muuten olette kuoleman omia. Tai, me olemme sitä kaikki joka tapauksessa, mutta olisi se mukavampaa kuolla muuten kuin Pölhö-Kustaan valtion rahoittamiin luoteihin.

Joutsen toikkaroi liikenneympyrässä: Poliisi lopetti linnun – lintumies harmistui

Oulun pohjoispuolella Haukiputaalla toikkaroi joutsen, jonka poliisi lopetti.

Joutsen liikenteessä kiinnitti ohikulkijoiden huomion. HANNU KINNUNEN

Laulujoutsen toikkaroi tiistai-iltana liikenneympyrässä Haukiputaalla, Oulun pohjoispuolella.

Poliisi lopetti joutsenen, josta olisi voinut olla vaaraa myös liikenteelle.

– On ollut joutsen. Poliisi on sen sitten lopettanut eläinsuojelullisista syistä, kerrotaan Oulun poliisin johtokeskuksesta.

Johtokeskuksen konstaapelin mukaan joutsen lopetettiin, koska sen käytös viittasi huonoon kuntoon.

Käsiaseellako poliisi sen lopetti?

– Se riippuu aina tilanteesta. Tässä tapauksessa en tiedä, miten se meni. Ilmeisesti huono paikka oli ainakin käsiaseella lopettaa. Toinen tapa on toimittaa hoitoon, ja siellä lopettaa asianmukaisesti. Tässä tapauksessa poliisi sen käsitykseni mukaan lopetti, sanoo konstaapeli.

Sivulliset ilmoittivat joutsenesta poliisille.

Poliisi päätyi lopettamaan linnun, mikä harmitti lintujenhoitaja Ari-Pekka Auvista. MIKA KESKISÄRKKÄ

Lintumies pahoillaan

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja, loukkaantuneita lintuja hoitava Ari-Pekka Auvinen on hieman harmissaan, että poliisi teki lopettamispäätöksen ennen kuin konsultoi häntä.

Hän sai puhelimessa tiedon poliisilta. Poliisin kanssa on tehty sopimus, että hoitoringille ilmoitetaan löytölinnuista.

– Ymmärrän poliisinkin reunaehdot, mutta se oli vähän niin kuin sopimuksen vastaista. Pitäisi aina kysyä, että jos sillä ei ole selvästi vaikka siivestä luu tai muu raaja poikki, jokin ilmiselvä juttu, että voidaanko sitä hoitaa.

Auvinen ei tässä tapauksessa tiedä, olisiko joutsen ollut autettavissa. Kuvien perusteella se ei näyttänyt toivottomalta tapaukselta.

ALEKSANTERI PIKKARAINEN

aleksanteri.pikkarainen@iltalehti.fi

Puhutaan pukille

Taas elämme aikaa, joka vastoin tarkoitustaan, saa kaivettua vähän joka toisesta ihmisestä sisäisen perkeleen irti. Joulun aika saa meidät usein entistäkin itsekkäämmiksi ja kuljemme joulukatujen ja tavaratalojen halki kuin panssarivaunut ikään, kuvitellen että juuri ne meidän omat baakkelssimme ja leivänkänttymme ovat aivan erinomaisen tärkeitä - ja mikä huomioitavaa, juuri minä itse olen se ruuhkan kaikkein kiireisin henkilö. Paskat, ei meillä ole maailmassa niin kiire, me kuvittelemme ja sen hopun itse - jos näin todella on, silloin on mietittävä mikä elämässämme  on mennyt pieleen

Joulupukki Vaasassa 1976

                                ,

Karita Mattila laulaa televisioruudussa ja riisipuuro kiehuu, toivottavasti ei pohjaan. Vaikka spudari kärähtäisikin, se ei himmentäisi tunnelmaani eikä lapsuuden joulujenkaan muistoa - niitä minulta ainakaan ei voi kukaan viedä. Vaikka hyvin varhain ymmärsin että joulupukki oli enoni, olin silti mukana leikissä, muka uskoen aidosti oivaan ukkiin, sillä en halunnut aikuisten pettyvän -  tämä oli tärkeä osa asiaa meille kaikille. Nykyään kuule myös kritisoitavan ettei lapselle saa valehdella ja höpöttää taruolennoista. Kuitenkin, maailmassa on aivan liian vähän oikeaa hyvyyttä, joten toistaiseksi meidän on valettava uskoa tulevaan mielikuvitushahmojen avulla. Hyvyys ei totta vie asu meissä ainakaan silloin kun taistelemme kyynärpäätaktiikalla tuotteista myyntipisteillä, nylkyttävien jouluveisujen kaikuvan irvokkaasti eetterissä.

Ai niin, sitten on se päivänsankari, joku Jeesus. Vaikka todellinen syntymäpäivä ei ilmeisesti olekaan edes joulukuussa, tämä on eittämättä hänen juhlansa. Niille voimakkaimmille Kristuksen kieltäjillekin kyllä kelpaavat lomat ja muut ajan etuudet mitä kristillinen juhla tarjoaa, mutta itse Jesulle näytetään persimoa. Yhtä kaikki, rauha ja hyvä tahto ovat asioita jotka ovat yhteiskuntamme rakennuspalikoita ja siksipä  tämä työmaa onkin vielä niin jumalattoman surkea risusavotta.

ISIS ON COOL! JA MUN KANSSA!

Hyvää isäinpäivää! Otsakkeeni mukaisesti eivät kuitenkaan kaikki, ikävä kyllä, voi näin todeta ja tämä tietenkin pätee muihinkin sukulaisiin sekä kylänmiehiin ja -naisiin: eivät kaikki ihmiset hoida leiviskäänsä kunnolla. Oikeastaan harhauduin sivupolulle heti alkuunsa, sillä tämän tekstin kirvoitti käyntiin se pieni hetki,  jona repäisin aamulla  kalsongeissani uutimet auki. Luontoäitee siellä riepotteli siniristilippua, milloin stadikan tornin suuntaan, milloin se viittasi Helsinginkadun viinakauppaa päin.  Ai niin, isiä juhlitaan tällä kertaa, ja ihan virallisena liputuspäivänä. näitähän meillä on karkeasti vuodessa alle kymmenen, sekä päälle kymmenen epävirallista. Tokihan liputtaa saa niin paljon kuin sielu sietää, mutta  tällöin syntyisi helposti radiosoittolistailmiö, jossa liikaa asiaa toistamalla murhataan sen hienous. Tämän vuoksi oikeastaan toivonkin etteivät ainakaan nämä viralliset liputuspäivämme enää lisäänny. Työssäni radiotoimittajana minulla on ollut kunnia tehdä juttuja monenlaisista seuroista ja aktiiveista, joista useammatkin ovat kokeneet edustamansa alan tai teeman ansaitsevan virallisen päivänsä ja tähän on pyrittykin monin tavoin heidän taholtaan. Niin mainioita ihmisiä ja ryhmiä olen tavannut, että minulla ei ole epäilyksen häivääkään heidän toinen toistaan hienompien ja jalompien asioidensa merkityksellisyydestä - mutta mitä tapahtuisi jos näitä kaikkia upeasti vaalittuja asioita juhlittaisiin salkojen kera? Pelkäänpä että tapahtuisi turtuminen, jossa kukaan ei enää kiinnittäisi ah niin arkipäiväistyneeseen sinisristiimme huomiota, enää missään yhteydessä.

Muutamat seurat ovat valmistaneet omia lippujaan ja viirejään, joita myyvät  asiaansa esillä pitämään, aika upeata! Persoonalliset, hyvällä maulla tehdyt kotieutuliput tai vaikkapa avantouinnin puolesta huutavat, juhlavat kankaat vievät viestin perille. Juuri tänään olisi  hyvä päivä nostaa isin kuva raameineen tangon nuppia tapaamaan ja huutaa: "hei maailma, katsokaa, tässä on minun isi!" Mutta se ei käy, sillä tänään liputetaan virallisesti. Mutta kiskotaanko isin kuva tankoon huomenna - ja otetaan isi mukaan tilaisuuteen? Yhdessä tekeminen on parasta ja tärkeintä. Minun isini on jo vaineessa, mutta kyllä hän silti on olemassa - ei käytetä kuolemaa tekosyynä unohtamiselle, eikä olla mitään liukuhihnamuistelijoita. Oli kyse sitten isästä, ystävästä, äidistä, mukavasta naapurista... kunnioitetaan heitä juurikin tilanteen vaatimalla tavalla - ja jokainen tapa on hivenen erilainen, mutta rakkaus niissä on samaa.

Suomen vaakuna - kulttuurista omimista omimmillaan.

Maamme suurin kulttuurisen omimisen symboli on leijonatunnus, kyseessähän on pääsääntöisesti afrikan savanneilla elävä peto, eikä meikäläisittäin luonnonvaraisena tule mieleen kuin ammoinen Ruokolahden leijona. Leijonakorut- ja symbolit viestinevätkin vahvasta kaipuusta afrikkalaiseen ja aasialaiseen elämänmuotoon. Hahmolla on päässään myös kruunu, joten asiassa voidaan nähdä myös viittauksia Walt Disney Picturesin  suosittuun Leijonakuningas-elokuvaan, jonka äärellä monikin meistä sai pienenä tuntea kodin lämpöisen turvan. Tai ehkä tällä halutaan viestiä läntiseen naapuriin meidän tahtovan olla osa heidän kuningaskuntaansa.

Tämä uljas hahmo seisoo sapelin päällä, jonka arvellaan tulevan aasiasta ja nimensä se on perinyt unkarin kielen sanasta "szablya", joka sinänsä on ainoastaan kiinnostavaa nippelitietoa. Mutta rehellisyyden nimessä,vaakunamme ei ole kovinkaan suomalainen ja  se kielii meidän tahtovan olla jotain aivan muuta: kenties joku osa afrikkaa tai ehkäpä palanen Intiaa. Kaarlen Kustaan siipien suojiinkin meitä kovasti haluttaisi, mutta kaikkea ei voi saada: halu itään päin on samaan aikaan kova, sillä tkuvan taustan vahva puna-keltaisuus kielii ihanteistamme niin Kiinaan kuin Kirgisiaankin. Neuvostoliittoahan emme nyt kuitenkaan ala muistelemaan, emmehän?

Taiteellista toimintaa ja elämää taivasalla.

Kaksi naista on lähetetty avaruuteen vaihtamaan akkua ja asiaa on voinut seurata livenä, hienoa, tämä  on sitä nykyaikaa. Upeaa ei kuitenkaan ole aivan kaikki, kuten esimerkiksi asunnottomuus. Asunnottomien yötä vietettiin  jälleen 17.10. ja Helsingin pääkekkerit  olivat Kalliossa Vaasanaukiolla, tuttavallisemmin Piritorilla.

Juontajina toimivat Katja Ståhl sekä Teemu Potapoff.  Avauspuheenvuoron piti Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola ja tämän jälkeen suoritettiin perinteisen Arska-patsaan jako. Tapahtuman ensimmäisen tunnin aikana puheenvuoronsa pitivät myös Riitta Granfelt sekä Sari Rantaniemi ja Sininauhan kuoro lämmitti mieliä vähitellen hämärtyvässä illassa. Kuuntele lähetys tästä.

Sunnuntaina 13.10. Minulla oli kunnia saada tavata kaksi hienoa ihmistä, Essin ja Juhan.

Essi Kausalainen on helsinkiläinen kuvataiteilija jonka työskentelyn lähtökohtana on ruumiin aistimellisuus, ja siihen kytkeytyvät filosofis-eettiset ja materiaaliset kysymykset. Ruumista tarkastellaan prosessina, joka muovautuu loputtoman monimutkaisissa vuorovaikutus- ja valtasuhteissa erilajisten olentojen ja ympäristöjen kanssa. Kausalaisen praktiikan perustana on mielikuvittelu ja leikki, joiden avulla hän pyrkii purkamaan lineaarisia ja hierarkisia ajattelu- ja toimintatapoja.

Essi Kausalaisen teoksia on ollut esillä näyttelyiden ja performanssien muodossa muun muassa Somerset Housessa (Lontoo), Bildmuseetissa (Uumaja), la Galeriessa (Noisy-le-Sec), kim?issä (Riika) ja Malmö Moderna Museetissa.

www.essikausalainen.com/

Juha Valkeapää, on vuonna 1967 syntynyt äänitaiteilija ja esityksentekijä.  25 vuotta kestäneen uransa aikana hän on luonut erimuotoisia, -kuuloisia ja -näköisiä esityksiä, installaatioita, radioteoksia ja äänimaisemia eri puolilla maailmaa.  Taiteeni keskeiset elementit ovat ääni, läsnäolo, tila ja improvisointi.

www.juhavalkeapaa.net/

Tämä aamukymmeneltä vietetty hetki pöydän ääressä löytyy täältä.

Enää sitä ei olla niin neekeriä.

Journalisti: Kielitoimisto esti Neekerisaaren nimenmuutoksen Liperissä

keskiviikko 25.09.2019 klo 16:03

Loukkaavaksi koettu paikannimi on löytynyt kartasta 45 vuoden ajan.

Neekerisaari sijaitsee Liperin Pyhäselällä lähellä Joensuun kaupunkia. GOOGLE EARTH

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on estänyt päätöksellään Liperin Pyhäselällä sijaitsevan Neekerisaaren nimenmuutoksen. Asiasta kertoo Journalisti-lehti.

Neekerisaari on lomasaari, jonka omistaa Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys. Yhdistys päätti helmikuussa vaihtaa saaren nimen Uutiseksi.

Maanmittauslaitos hyväksyy kuitenkin nimenmuutoksen ainoastaan, jos vaihdos saa puoltavan asiantuntijalausunnon Kotukselta. Nyt lausunto oli muutosta vastustava.

– Peruskartan paikannimistö edustaa paikkakunnan asukkaiden tuntemaa ja käyttämää nimistöä, kuuluu Kotuksen perustelu kielteiselle kannanotolle.

– Vaikka aika on toinen ja sanaa neekeri käytetään nykyään halventavassa sävyssä, käytössä olevaa paikannimeä ei poisteta kartasta siitä syystä, että nimi koetaan epämiellyttäväksi, lausunnossa todetaan Journalistin mukaan.

Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys pyrkiikin nyt vakiinnuttamaan lomakiinteistönsä Uutinen-nimen koskemaan koko saarta.

Liperin Neekerisaari on ollut kartassa vuodesta 1974 lähtien. Nimi perustuu Journalistin mukaan sanaan ”lehtineekeri”, jota on käytetty nimityksenä painomusteen tahrimista toimittajista.

JOONAS LEHTONEN

Edellä kerrotusti siis säilyi Neekerisaaren nimi. Minua harmittaa edelleen että syntymäkaupunkini Vaasa menetti Neekerikylänsä. Neekeri-sanan vaikeneminen unohduksiin ei ehkä ole se paras tapa kirjoittaa oikeanlaista historiaa, sillä tulee myös muistaa että sanalla ei ole aina ollut negatiivista kaikua. Pikemminkin erilaisten asioiden ja niiden yhteyksien kautta ymmärrämme paremmin mennyttä aikaa. Neekerisaaren kohdalla ymmärrettävää onkin juuri tuo ajanmukainen termi jolla viitattiin toimittajiin, kun taas Vaasan tapauksessahan Alvar Aallon suunnittelema työläisalue sain nimensä talojen tervaamisesta mustiksi, joka taas juonsi yksinkertaisesti köyhistä ja säästäväisistä ajoista, jolloin maali olisi ollut tyyris ratkaisu. Näin sanat meitä voivat muistuttaa monituisista asioista.

Jarmo

Martat 120 vuotta ja Valkon EP

Viime viikolla saattelimme päätoimittajamme kanssa Annea haudan lepoon Honkanummen hautausmaalla Vantaalla. Toivasen Anne oli radiolla töissä pariinkin otteeseen eikä seuraavaa kertaa enää tule, ikävä kyllä. Muistolähetyksiä ulos on tullut useampikin, mutta elämän tulee jatkua. 

Eilen pidettiin Marttatori Senaatintorilla: Marttaliitto juhli kunnioitettavaa 120-vuotista taivaltaan ja energisen startin Marttojen juhlavuoden tapahtumalle toi liiton pääsihteeri Marianne Heikkilä sekä Marthaförbundetin toiminnanjohtaja Annika Jansson.  Aiheesta paikalla puhui monia vieraita, muun muassa presidentti Tarja Halonen. Paikan päältä kuullaan Lähiradiossa 100,3MHz kooste tiistaina 17.9. klo 11 alkavassa "Ihmisiä läheltä ja kaukaa"-ohjelmassa. Pidempi, noin 90 minuuttia pitkä tallenne Senaatintorilta tulee kuultavaksi Soundcloudiin lähipäivinä. Tuon mainitun tiistain radiolähetyksen aloittaa kuitenkin Johanna Storckin haastattelu. Jututin naista keskustakirjasto Oodissa taannoin, aiheena tämän alter ego Valko ja Valkon piakkoin ilmestyvä Violetti-EP ja tämä on jo nyt kuultavissa Soundcloudissa.