Aprillipäivä on vasta ensi viikolla joten hyvin ehditte miettimään asioita toistenne pään menoksi. Eiköhän myös radiomme keksi jonkun hyvän pilan, vaikkakin moni kanavallamme aivan arkipäiväinen asia usein tuntuukin jo itsessään epätodelliselta.
Helsingin Lähiradion 100,3MHz toimittaja ja räätälöityjen ohjelmapalveluiden tuottaja. Katso myös www.mistersuomi.fi
keskiviikko 25. maaliskuuta 2026
Kesäaika alkaa
On aika muistuttaa jälleen ihmisiä siitä että ensi viikonloppuna siirrytään kesäaikaan. Kelloja siis siirretään tunti eteenpäin. Samalla on myös palmusunnuntai ja siitä toki enemmän loppuviikosta myös ohjelmassa. Ensi kuussa viikonlopun ohjelmistoon tulee myös uusi musiikkiohjelma jossa mennään enemmän elektronisen tanssin puolella mutta ei sekään ole kiveen kilkutettu ehdottomuus.
maanantai 16. maaliskuuta 2026
Minna Canthin päivä tulee
Otsikon mukaisesti tätäkin päivää vietetään jälleen nyt viikolla 12. Aiheeseen tartutaan maanantain ohjelmassa ja jollakin tavoin varmasti myös loppuviikosta. Tullaan myös kuulemaan peräti kaksi Sosped-säätiön ohjelmaa: tiistaina ja keskiviikkona puhutaan mediataidoista ja toisessa ohjelmassa aiheena on nuorten mielenterveys - tämän esityspäivät ovat keskiviikko ja perjantai. Tarkemmat tiedot löytyvät ohjelmakartasta.
Viikolla on esillä myös uniapnea sekä käsillä oleva kevätpäivän tasaus. Jokos pääsiäisen ruohot ovat alullaan?
perjantai 6. maaliskuuta 2026
Lämpö hiipii kaupunkiin
Aurinko on hellinyt meitä lämmöllänsä nyt pari päivää ja sehän toki sopii kun sunnuntaina on mentävä myös sinne naistenpäivän marssille. Kokoontuminen tapahtuu Rautatientorilla klo 13 ja tuntia myöhemmin kulkue lähtee kohti Kansalaistoria. Kummassakin päässä on ohjelmaa joka koostuu mielenkiintoisista puheenvuoroista sekä musiikista. Toivottavasti ensi viikolle saamme paikan päältä myös muutamia haastatteluja, mutta se ei ole kuitenkaan tässä se perustarkoitus - vaan ihan puhtaasti marssia asioiden puolesta.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2026
Naisten päivä
Naiset tulee, oletko valmis? Sunnuntaina Helsingissä marssitaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä. Surullista tietenkin että tällaisten asioiden vuoksi vielä vuonna 2026 pitää marssia jotta tulevaisuudessa nämä asiat voisivat entistäkin paremmin toteutua. Kaiken kaikkiaan inhoan paikkoja jotka mainostavat turvallisen tilan periaatteita tai kiusaamisesta vapaata vyöhykettä, lähinnä tietenkin siis siksi että tällaisista asioista ei pitäisi joutua edes puhumaan vaan niiden tulisi olla aivan itsestään selviä asioita.
Tosin välillä törmää hyvinkin yllättävissä paikoissa tarroihin joissa sanotaan tilan olevan kiusaamisesta vapaa - enkä aina oikein ymmärrä sitä funktiota muuten kuin halulla brändätä itsensä jollakin tavoin erityisen hyväksi ja jaloksi: tuntuu enemmänkin kornilta että pienessä ruokakaupassa ovella kerrotaan heti ettei heillä kiusata ketään.
Tilaa:
Kommentit (Atom)