Maailma tuskin näistä kekkereistä tippaakaan paranee, jos ei ole parantunut tähänkään mennessä - ja kuinkahan monta sataa vuotta tätä kaikkea on jo yritetty mitä erilaisimmin kokouksiin ja puhelin muuttaa. Mutta mikäli saavutte paikalle niin tuokaa minulle mikserin luo muutama tumma olut sillä tulen todellakin tarvitsemaan niitä.
Helsingin Lähiradion 100,3MHz toimittaja ja räätälöityjen ohjelmapalveluiden tuottaja. Katso myös www.mistersuomi.fi
perjantai 25. syyskuuta 2026
Maailmanparannuspäivät.
Tänä viikonloppuna Lapinlahden lähteellä vietetään maailmanparannuspäiviä. Tapahtuma tunnettiin aiemmin nimellä Suomen sosiaalifoorumi mutta nyt jollakin tavoin yritetään ilmeisesti brändätä uudelleen. Lauantai ja sunnuntai menevät minulla siis siellä tallentaen erilaisten keskustelujen ääntä ja YouTubeen tulisi myös striimata parillekin eri kanavalle tavaraa mutta onneksi kuva ei ole minun ongelmani.
sunnuntai 20. syyskuuta 2026
Syyspäiväntasausta kalliolaisittain.
Mitenkään hirveän paljon ei maailma ole muuttunut sitten viime postaukseni. Nyt kuitenkin syyspäiväntasaus on jo aivan ovella ja tämän jälkeen asiat menevät vääjäämättä ja yhä konkreettisemmin pimeämmäksi ja pimeämmäksi. Kalliossahan tietenkin tasoitellaan aina heti aamusta mutta nyt siihen on entistäkin enemmän syytä ja velvoitetta.
Hämeentien ja Pengerkadun kulmilla on alkanut liikkumaan kolme noin 10-11-vuotiaan tulevan narkkarin ja pikkurikollisen alkua jotka kuljeskelevat pihoissa, repien pahvit roskakatoksista ja heitellen ne niiden päälle - raskaampaakin rautaa on katoille lentänyt.
lauantai 12. syyskuuta 2026
Ei enää kauan.
Hieman päälle viikon verran enää ja sitten se onkin syyspäivän tasauksen aika eli aurinko siirtyy pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle. Käytännössä siis pimeän ja valoisan aika on hetkellisesti yhtä pitkä ja sitten jatketaankin kohti yhä vain synkkeneviä iltoja. Edellisessä postauksessa mainitut ulkojuhlat menivät juuri niin kuin olin ajatellutkin eli ei päätä eikä häntää. Vieraita ei käynyt yhtään joten grillimakkaroita riitti syötäväksi enemmän kuin tarpeeksi.
keskiviikko 9. syyskuuta 2026
Partyt sateessa
Nyt torstaina klo 16-20 radion sisäpihalla pidetään suora lähetys jossa toimittajamme Dada vetää joogaa ja Ole sekä Ralf keskustelevat suomenruotsalaisuudesta musiikin kautta. Lopuksi Radio Bemban väki soittaa livemusiikkia ja koko kyseenalaisten kekkereiden ajan Max Kalba myy grillistänsä makkaraa. Kyseessä on täysin aivokuollut idea. Tapahtuma järjestetään siis sisäpihalla johon on kutsuttu ainoastaan kyseisen talon asukkaita.
Meillä ei minun tietääkseni ole olemassa myöskään täysin ehjää mikseriä jolla hoidetaan niin ulkomiksaus kuin siirto myös suoraan radiolähetykseen. Niin ikään illan orkesteri ei ole kovin täsmällisesti kertonut mitä instrumentteja heillä ylipäätään tulee olemaan: puhuivat muun muassa pianosta jolloin kysyin että tarkoittavat ilmeisesti jonkinlaista keyboardia mutta itsepintaisesti pysyivät pianossa. Myöskään kovin selväksi ei ole tullut onko heillä itsellään moinen pömpeli vai odottavatko he meidän sellaisen hankkivan.
Mitään siis ei ole oikeastaan vielä valmisteltu ennen huomista muuta kuin että puutarhateltta on pystytetty ainakin kehyksensä osalta. En ole niinkään varma että meillä on tarpeeksi ehjiä siirtokaapeleita tai edes yhtä täysin ehjää mikseriä. Huomenna mahdollisesti tulen tunkemaan mikrofonin tai mikrofonin jalan poikittain jonkun tai joidenkin perseeseen, saa nähdä.
keskiviikko 2. syyskuuta 2026
Tunteista taidetta
Otsikon mukainen uusi kerran kuussa ilmestyvä ohjelmasarja starttaa tämän viikon torstaina klo 17.30 ja tuossa Olga esittelee kussakin osassa kolme eri taiteilijaa. Ensi viikon torstaina puolestaan lähetetään radion pihasta noin klo 16.00-20.00 suoraa ohjelmaa jossa kuullaan niin meditaatiota kuin pääteeman mukaista keskustelua suomenruotsalaisuudesta. Illan päättää livemusiikki jonka meille tarjoilee Kulkijat ry:n orkesteri.
Metsälässä vaihdetaan maston juurelta vastaanottava boksi jossain kohtaa ensi viikolla ja tuolloin tulee olemaan lähetyksessä katkos mutta tuosta ajankohdasta kertoillaan radion sivuilla ja somessa sitten lähemmin kun ajankohta tarkentuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)