tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulupäivä Lähiradiolla.

Arvoisa lukija, terveisiä täältä Helsingin Lähiradiolta, osoitteesta Hämeentie 32. Tätä kirjoittaessa elämme  joulupäivää. Saavuin toimipisteellemme jo hyvissä ajoin, jotta myös tänäänkin Turun radio Robin Hoodista saapuvat iskelmämusiikit, tänään hyvin jouluhenkisesti, lähtevät ajoissa soimaan. Tuossa itse playlistiä kasatessa samalla valmistauduin vähitellen myöskin keskipäivän kaksituntiseen jouluteemaspesiaaliin jossa oli yhdistelmä niin liveä kuin tallennettakin. Jälkimmäinen osuus koostui kahdesta asiasta:




KALLION JOULURAUHAN JULISTUS 21.12.2018

Joulurauha julistettiin Kallioon Karhupuistossa perjantaina 21.12.2018 klo 18:00.Julistuksen luki Kallion kirjaston uusi johtaja Erna Marttila, joka samalla näin esittäytyi kalliolaisille. Varmemmaksi vakuudeksi tekstin bamlas vielä stadiksi kirjailija Torsti Lehtinen.Lopuksi laulettiin yhdessä Finlandia-hymni.






TYÖLÄISÄIDIN KUKITUS 23.12.2018

Joulun aatonaattona 2018 Stadin slangi ry jalkautui aurinkoisessa pikkupakkasessa viemään kukkia työläisäidin patsaalle, Sturenkadun ja Läntisen Brahenkadun kulmaan. Myös laulu raikui väistyvän puheenjohtajan, Harri Saksalan, johdolla ja tarnoitakin kerrottiin.




Myös paljon muuta ohjelmamateriaalia löytyy Soundcloudista.




Blogit ovat allekirjoittaneelle säilyneet tähän mennessä vieraana asiana mutta useamman tahon kyselyn tuloksena totesin että ehkä olisi hyvinkin perusteltua ryhtyä hieman valottamaan Lähiradion arkipäivää ja sitä kautta saada niin palautetta kuin toiveitakin.. Kanavammehan täytti juuri 30 vuotta ja matka jatkuu. Ensi vuosi tuo myös uusia tuulia ja niihin suorastaan toivon myös kuulijoidemme vaikuttavan.






Jouluterveisin

Jarmo Suomi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti